Oodi naudoille

Eläinten viikon kunniaksi ajattelin tehdä tällaisen kuvapostauksen. Eläinten viikon teemaeläin on tänä vuonna nauta, joten tässä vähän kuvia tuntemistani naudoista.

Ensimmäiset kuvat ovat Ahlmanin lehmien laitumellelaskusta toukokuulta. Kuten arvata saattoi, eläimet olivat todella innoissaan päästessään pitkän talven paikallaanseisomisen jälkeen laitumelle juoksemaan ja leikkimään. Nyt kun kirjoitan tätä postausta, alkaa lehmiä jo lähestyä taas pitkä aika seinän tuijottamista pienissä parsissaan.

 

 

 

©Mikko Penttilä (Kaikki ylläolevat kuvat)

Heinäkuun 11. päivä oli Cow Appreciation Day, ja EVOLVE! Campaigns keräsi facebook-albumiinsa kuvia lehmistä ihmisten kanssa. Päätin osallistua ja kävin kaverini kanssa ottamassa kuvia laitumella, ja tässä niistä muutama. Seuraava teksti löytyy Cow Appreciation Week! -albumin kuvauksesta:

Since it's Cow Appreciation Week (July 7th-11th), to honour these majestic creatures many of you have sent us pics of yourselves with your cow friends. Thank you for helping us build this beautiful album of pictures! Friday July 11th is Cow Appreciation Day.

"Cows are amongst the gentlest of breathing creatures; none show more passionate tenderness to their young when deprived of them; and, in short, I am not ashamed to profess a deep love for these quiet creatures." ~Thomas de Quincey

©Salla Santapukki (Neljä ylläolevaa kuvaa)

Kaksi viimeistä kuvaa ovat minusta ja Almasta. Alma lähti teuraaksi pari viikkoa kuvien ottamisen jälkeen, koska sitä ei yrityksistä huolimatta saatu tiineeksi. Näin ollen Alma ei olisi tuottanut enää kauaa maitoa, eikä sen hengissä pitäminen olisi ollut enää rahallisesti kannattavaa. Tuon päivän aamuna kun menin navettavuoroon, näin Alman navetassa ja menin sen luokse. Tiesin, että se lähtee tänään, joten halusin hyvästellä sen, niin vaikealta ja väärältä kuin se tuntuikin. Meni ehkä 10-15 minuuttia kun kuulin eläinkuljetusauton ajavan pihaan. Navetan maatilamestari tuli navettaan, minä lähdin ulos. Minun olisi varmaan pitänyt auttaa Alman, Äänikin ja Hansun lastaamisessa teurasautoon, mutta tietenkään en sitä halunnut tehdä enkä nähdä. Olo oli paska, mutta tiedän, että vielä paskempi olo oli heillä. Seuraavana pätkä Gary Yourofskyn haastattelusta joka löytyy Emilyn (Bite Size Vegan) youtube-kanavalta. Halusin laittaa tämän tänne, sillä pystyn samastumaan Garyn sanoihin niin hyvin:

Emily: Something that I've heard from a lot of people and that I know I personally

can struggle with as a vegan activist, is when you're faced with all of the suffering

in the world, and all of the people who don't seem to care. How do you keep going and keep

your head up and not get lost in just the overwhelming suffering that's going on?

Gary: It's tough. I'm forever frustrated, forever stressed, forever saddened. I was

telling you before, I died inside a long time ago. But I'm going through the motions for

the animals, because whatever I'm going through and whatever you as an activist are going

through, is nothing compared to what the animals are going through.

No, onneksi aina mieltä nostattaa nähdä Tuulispään naudat, Lauri, Nunnu ja Jennifer, vapaina, onnellisina ja elossa! :) Lisää kuulumisia Tuulispäästäkin postailen lähipäivinä, stay tuned. Loppuun vielä kuvia heistä:

Lauri (©Piia Anttonen)

Nunnu (©Piia Anttonen)

 

Nunnu ja Jennifer

Tuulispää

Moikka ja hyvää syksyn alkua kaikille! Navettaharjoittelu tuli ja meni, enkä oikeastaan jaksa sitä enää muistella. Nyt puhaltaa uudet tuulet, nimittäin aloitin viikko sitten työssäoppimisen Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä! Mahtava paikka, mahtavia ihmisiä ja ihania eläimiä. Viikkoon ei ole mahtunut yhtäkään tylsää päivää ja kaikenlaista on ehtinyt sattua ja tapahtua.

Tuulispään uusin asukas on seitsemän viikon ikäinen sonnivasikka Lauri, joka muutti Tuulispäähän viikko sitten lauantaina. Lauri pelastettiin maitotilalta, mistä se olisi (noin 1,5 vuoden iässä) lähetetty teurastamolle. Vaikka Lauri menetti emonsa, on se todella onnekas saadessaan loppuelämän kodin Tuulispäästä, missä sillä on myös lajitovereiden seuraa. 

Late on ihanan eloisa, utelias nuori vasikka, joka tykkää juoksennella ympäri pihaa pukitellen ja pomppien. Se ihmettelee, haistelee ja maistelee kaikkea uutta. Late mielellään tutustuisi muihinkin eläimiin, mutta sen harmiksi kanat, kukot, sorsat ja lampaat juoksevat sitä pakoon. Onneksi Nunnu ja Jennifer ovat ottaneet Laten hyvin vastaan. Kauheaa ajatella, että kaikki tämä olisi jäänyt siltä kokematta, ja miljardeilta muilta eläintuotannon uhreilta jääkin.

Takana vasemmalla Jennifer, oikealla Nunnu

Late olisi kovasti halunnut tutustua Riki-sorsaan

Jennifer ja Late ovat kyllä niin samannäköiset! Molemmat ovat ayrshire-rotua

  
Torstaina oli Latella jännittävä päivä, kun se kastroitiin ja samalla nupoutettiin. Eläinlääkäri sanoi, että kun Late muutenkin nukutetaan kastraatiota varten, niin samalla olisi kätevää ja helppoa tehdä nupoutus, sillä Laten kasvaessa terävät sarvet olisivat vaaraksi eläimille ja ihmisille. Operaatio tehtiin karsinassa, mihin Late meni pitkälleen kun nukutusaine alkoi vaikuttaa. Latelle laitettiin sarvien alueelle myös puudutukset. Eläinlääkäri laittoi polttokolvin kuumenemaan, ja pian alkoi sarvenaiheiden ja niitä ympäröivän ihon polttaminen. Haju oli sietämätön, palaneen ihon käry ja musta savu tunki sieraimiin. Vaikka Late oli nukutuksessa, siitä huomasi, että sen hengitys nopeutui ja silmät liikkuivat vähäsen. Eläinlääkäri sanoi, että se on ihan normaalia, ja jos nukutus olisi vielä syvempää niin luultavasti hengityskin pysähtyisi. Ihan kauheaa sitä oli katsella. Vielä kauheampaa on ajatella, että Suomessakin joka päivä monet vasikat joutuvat kokemaan saman operaation ILMAN mitään nukutuksia, kivunlievityksiä tai puudutuksia. Ja edelleenkin vain, koska ihmiset haluavat toisen lajin lapselle tarkoitettua ravintoa juotavakseen ja kuolleen eläimen kudoksia syötäväkseen. Jep.

Nupoutuksen jälkeen eläinlääkäri suoritti kastraation ja antoi Latelle herätyspiikin. Pian Late jo virkosikin, ja muutaman tunnin kuluttua se oli tavalliseen tapaansa pihalla kirmailemassa. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Late heräilee. Onneksi sillä oli mahtavat tukijoukot vierellä koko operaation ajan ja sen jälkeen.

Tuulispäässä päivän töihin kuuluu siis vakiona eläinten (ja ihmisten) ruokintaa, pihojen ja karsinoiden siivousta, Laten juottoa, chillailua, hengailua, eläinten rapsuttelua ja sen sellaista. Silloin tällöin houkutellaan Osku-villisika takaisin pihaan kun se on lähtenyt etsimään omenoita aidan toiselta puolelta. :D Koiria ja hevosia olen myös päässyt ulkoiluttamaan. Aivan huippuviikko on ollut. Ensi viikon vietän syyslomaa, ja sen jälkeen taas seuraavat viisi viikkoa Tuulispäässä. Jos vapaaehtoistyö eläinten parissa kiinnostaa niin voin kyllä ehdottomasti suositella Tuulispäätä! Lisätietoa saa sähköpostitse: http://www.tuulispaa.org/ota-yhteytta/

Huomenna äidinkielen esseekoetta kirjoittamaan ja ensi viikonloppuna takaisin Tuulispäähän, ja yritän sitten kirjoitella kuulumisia tasaisin väliajoin. Tästä postauksesta tuli nyt hieman Late-painoitteinen, mutta paljon on vielä mielessä mistä haluan kirjoittaa. :)

Täällä kaikki saavat nauttia elämästä ♥

TOP: Viikot 1 ja 2

Kaksi viikkoa työssäoppimista on jo takana. Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Mun piti viime viikolla jo kirjoittaa postausta, mutta en sitten kerennyt ja nyt on jo toinenkin viikko mennyt, niin kirjoitan nyt sitten niistä molemmista. Työt ovat olleet melkolailla niitä samoja, mitä on jo aiemmin navettavuoroissa tehty, mutta päivät ovat olleet rennompia kun lehmät ovat suurimman osan ajasta laitumella. Ei siis tarvitse niin paljon jakaa rehuja tai kolata paskaa, mutta joka aamu lehmät siis täytyy hakea laitumelta lypsylle ja viedä takaisin laitumelle, ja iltapäivällä taas hakea lypsylle ja viedä takaisin laitumelle yöksi.

Lehmillä taitaa olla hyvä ajantaju, kun he ovat aina valmiina vastassa kun on aika lähteä lypsylle. Ennen kuin lehmät tulevat tuohon autotielle, asetamme langat rajaamaan alueen mistä lehmät pääsevät kulkemaan navettaan. Ne ohjaavat lehmät turvallisesti sinne minne pitääkin, ja estävät liikenteen kulun siksi aikaa kun lehmät ovat tiellä. Aina joskus jokunen auto joutuu pysähtymään lankojen toiselle puolelle katselemaan lehmien verkkaista löntystelyä. Eipä nuo painavat utareet painolastina kovin nopeaa viitsi kävellä.

Lehmät päästetään navettaan muutama lehmä kerrallaan, jotta ne saadaan helpommin ohjattua omiin parsiinsa ja kytkettyä kiinni. Kun kaikki ovat sisällä, voi lypsykoneen laittaa päälle ja lypsimet kuljettaa navettaan.

Ennen lypsyä lehmälle laitetaan potkurauta, mikä estää tätä potkimasta lypsäjää tai lypsykonetta, eikä lehmä myöskään pääse makaamaan kesken lypsyn. Potkuraudan ei pitäisi aiheuttaa lehmälle kipua, jos sitä ei laita liian kireälle. Sen jälkeen pyyhitään utareet ja vetimet, otetaan alkusuihkeet ja laitetaan lypsimet kiinni. Lypsimiä laittaessa täytyy varoa, ettei niihin pääse ilmaa, sillä se voi aiheuttaa kipua. Osaan mielestäni jo melko hyvin laittaa lypsimet ilman että niihin pääsee hirveästi ilmaa, mutta lisää vaan harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta...

Lypsyn jälkeen yleensä toinen ruokapöydistä tyhjennetään rehunjämistä, ja tilalle jaetaan uudet. "Pöydät" ovat siis kaksi käytävää molemmin puolin navettaa. Olen parin viikon aikana muutaman kerran jakanut rehut. Ensimmäisellä kerralla sain palautetta, että rehu täytyy jakaa lähemmäs lehmiä ja tasaisemmin, että ei tarvitsisi käsin mennä talikoimaan isoja rehukasoja pienemmiksi. Otin siitä oppia, ja ajoin lähempänä, vaikka pelottikin että törmäänkö rehunjakokoneella parsirakenteisiin vai en. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, että jokainen lehmä saa yhtä paljon rehua, niin ei tarvitse myöhemmin tasata.

Varmolift rehunjakokone. Kuulosuojaimet täytyy muistaa aina laittaa päähän, muuten halkeaa korvat

Oikealla puolella toinen jakokerta, jolloin yhdelle lehmälle piti vielä jakaa vähän lisää ja hieman piti työntää lähemmäs. Vasemmalla viimeisin tulos, ei tarvinnut mennä tasaamaan ollenkaan. Jee!

Sain kuin sainkin rehut jaettua lähemmäs ja tasaisemmin! Olen todella tyytyväinen itseeni ja sain kehuja hyvästä työstä. Aikaa siinä meni ja välillä piti peruuttaa ja suoristella konetta, mutta kyllä se siitä kun harjoittelee, vielä on viisi viikkoa aikaa.

Viime viikon maanantaina odotettiin yhden lehmän, Ilariinan, poikivan. Ilariina on luonteeltaan sellainen, että se kyllä puolustaa vasikkaansa henkeen ja vereen, eikä päästä ketään lähelle. Siispä Ilariina joutui olemaan ketjulla kiinni poikimakarsinassa, jotta poikimishetkellä sitä voi mennä auttamaan jos tarvitsee. Vaarana olisi voinut olla myös se, että Ilariina ahtaassa poikimakarsinassa litistää vasikkansa alleen stressatessaan ihmisiä ympärillään tai jotakin muuta. Viime torstaina Ilariinan vasikka sitten syntyi, ja se käytiin heti vetämässä jaloistaan karsinasta ulos ja vietiin Ilariinan eteen ruokintapöydälle, jotta se saisi nuolla vasikkansa puhtaaksi. Ei se sitä kuitenkaan nuollut, puhisi vaan hermostuksissaan ympärillä oleville eläintenhoitajille ja väliin huusi. Hirveän paha olo siitä tuli, nähdä toinen ketjussa pienessä karsinassa ja vasikka viedään pois.

Vasikka viettää ensimmäisen viikkonsa pienessä yksittäiskarsinassa miettien, missä äiti on, eikä koskaan saa tuntea hänen lämpöään. Tämä vasikka nimettiin äitinsä mukaan Lilariinaksi.

Seuraavana päivänä Ilariina huusi, varmaan miettien missä vasikkansa on. Ja heidätkin erotettiin toisistaan, jotta ihminen saisi juoda toisen lajin lapsen ensimmäiseksi ravinnoksi tarkoitettua maitorauhasten erittämää nestettä. Noin 15 kuukauden iässä (ollessaan tarpeeksi kookas) tämäkin lehmävasikka keinosiemennetään, jonka jälkeen se odottaa omaa vasikkaansa noin 9 kuukautta, ja sitten menettää sen. Tämä tapahtuu uudelleen yleensä kerran vuodessa. Keskimäärin kolmen vuoden iässä maidontuotanto vähenee sen verran alhaiseksi, että lehmää ei ole enää kannattavaa pitää, ja se menee lihoiksi. Sonnivasikat menevät yleensä aina lihoiksi noin vuoden iässä. Ja vain koska ihmisen on pakko saada toisen maitoa ja kudosta vatsansa täytteeksi ja makuhermojaan hivelemään. Aivan
järkyttävän järjetöntä ja surullista.

“The time will come when men such as I will look upon the murder of animals as they now look on the murder of men.” ― Leonardo da Vinci    

Sitä aikaa saa varmasti vielä odotella, kun eläimetkin saavat vapautensa takaisin, mutta niin kauan kun on joku, jota kohdellaan kaltoin, on varmasti joku, joka taistelee.

"The real struggle in being vegan doesn’t involve food. The hardest part about being vegan is coming face-to-face with the darker side of humanity and trying to remain hopeful. It’s trying to understand why otherwise good and caring people continue to participate in needless violence against animals for the sake of their own pleasure or convenience."  ― Jo Tyler

Näihin sanoihin on varmaan hyvä lopettaa. Olen kahden viikon aikana kiintynyt lehmuihin vieläkin enemmän, tullut entistäkin surullisemmaksi niiden puolesta, ja samaan aikaan olen vieläkin varmempi siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Nimittäin auttaa eläimiä niin paljon kuin voin :)

Luokkaretkiä, sorkkien hoitoa ja fiiliksiä tulevasta työssäoppimisesta

En ole hetkeen uhrannut ajatuksia blogin kirjoitteluun tässä kesälomanvieton ohessa, mutta nyt ajattelin, että täytyy kirjoittaa, kun kohta alkaa työssäoppiminen. Työssäoppimisjaksoni on ajalla 23.6.-10.8. Ahlmanin opetusmaatilalla. Fiilikset ehkä hieman vastahakoiset, kun tiedän millaista bisnestä joudun olemaan (taas) mukana tukemassa, mutta toisaalta yritän pitää mielessä, että voin oppia todella paljon tuon seitsemän viikon aikana. Siitä voi olla jopa erityisen paljon hyötyä, jos joskus pääsen toteuttamaan unelmaani eläinten turvakodin perustamisesta. Keksin sille jo nimenkin: Arkki. Eläinten turvakoti Arkki. Niinkun Nooan Arkki. (Heh kai sitä saa unelmoida?)  No joo onhan siitä varmasti hyötyä tulevaisuudessa joka tapauksessa. Kirjoitan varmaan sitten tänne blogiin viikoittain tuota oppimispäiväkirjaa kunhan työssäoppimisjakso ehtii pyörähtää käyntiin. Sitä odotellessa!

Ennen kesälomalle lähtöä meillä kävi koululla sorkkahoitaja. Yhdellä lypsylehmistä oli ilmeisesti kantasyöpymää, mitä aiheuttaa bakteerit, eli siis paska. Parsinavetassa lehmät joutuvat seisomaan samalla paikalla omassa paskassaan useita tunteja ennenkuin navettatyöntekijä taas kolaa lannan pois. Sorkkia harvemmin puhdistetaan paskasta, mutta silloin tällöin lehmät laitetaan kävelemään sorkka-altaan päältä, missä on jotakin puhdistavaa liuosta (en nyt muista mitä). Minusta ei ole mikään ihme, jos ilmenee sorkkavaivoja tuollaisessa ympäristössä. Onneksi nyt on tosin jo alkanut laidunkausi, laitanpa tuosta laitumellelaskustakin vähän kuvia myöhemmin!

Oli kyllä työn ja tuskan takana saada lehmä tuohon laitteeseen, ja vielä pysymään siinä jaloillaan. Alemmissa kuvissa oleva piti hirveää huutoa, riuhtoi itseään ja löi päänsä monesti tuohon yläpuolella olevaan metalliputkeen. Silmät laajenivat päässä kun hiomakone lähti käyntiin. Ei se hiominen kuitenkaan lehmää sattunut, sen verran kovaa on tuo sorkka-aines. Itse tilanne oli varmasti hyvinkin stressaava, mutta pakkohan sorkat on hoitaa kun ovat niin kipeät, että ei uskalla astua. Tuollainen muovinen "kenkä" liimattiin sorkkaan kiinni, jotta paino ei kohdistuisi kipeään syöpymäkohtaan.

Seuraavana päivänä meillä olikin sitten luokkaretkipäivä. Ensin lähdettiin Kangasalle Perttulan tilalle tutustumaan. Kyseessä on robottinavetta, missä lehmät saavat liikkua vapaasti, siis eivät ole kytkettyinä parsiin niinkuin parsinavetassa. Lehmät käyvät itsenäisesti lypsyrobotilla pari-kolme kertaa päivässä, riippuen maidontuotannosta. Robotti tunnistaa lehmän, asettaa lypsimet lehmän vetimiin, lypsää lehmän, ja lypsyn jälkeen aukeaa portti mistä lehmä pääsee pois. Robotti myös antaa pienen määrän rehua ennen lypsyä, mikä houkuttelee lehmän tulemaan robotille uudestaankin.

Tämä on juuri tullut pois lypsyltä

Robotti mittaa jokaisen vetimen maidontuotannon sekä virtauksen

Seuraava on jo jonossa tulossa lypsylle

Vasikoiden karsina

Tällä puolen navettaa asustavat hiehot ja poikivat lehmät

Lehmiä juomapaikalla

Siinä muutama kuva Perttulasta. Tuolta lähdimme sitten Syrjysen Strutsitilalle. Strutsien lisäksi tilalla oli ylämaankarjaa, kuusipeuroja, kissoja sekä hevonen. Nyt kesällä siellä on lisäksi lampaita, pari villisikaa ja pari tavallista sikaa.

Strutsit olivat yllättävän isokokoisia. Toinen näistä nappasi minulta tumpun kädestä.

Kuusipeurat lähtivät heti karkuun

Tilalla oli oma teurastamo. Ovessa ollut kyltti kertoo kaiken tilallisten ajatusmaailmasta... Mistä lähtien kuolema saati murha ei ole ollut vakava asia?

Isäntä esittelee aikaansaannoksiaan. Sairasta...

Että semmoista. Nyt tuli jo niin pitkä postaus että laitetaan kuvia laitumellelaskusta vaikka seuraavaan postaukseen. Hyvää juhannusta kaikille ja loppuun lainaan Eläinsuojelukeskus Tuulispään sanoja: "Tofunakit tulille ja munakoisosillit kiehumaan!"

Keväisiä kuulumisia

Olin viime viikonloppuna taas navettavuorossa, ja pääsin jälleen todistamaan vastasyntyneen vasikan ensiaskeleita. Kävi niin, että kesken lypsyn huomasin yhden lehmistä, Jaalan (muistaakseni se oli Jaala), makaavan parressaan hieman tuskaisen näköisenä vatsa pömpöllään. Huomattiin Jaalan yläpuolella olevasta taulusta, että sen pitäisi poikia vasta viikon kuluttua. Hetkeä myöhemmin tuli kuitenkin jo vesipää (sikiövettä sisältävä kalvopussi, näkyy kuvissa) näkyviin, joten siirrettiin Jaala poikimakarsinaan. Poikimakarsinassa oli silloin toinen lehmä Ylläs odottamassa poikimistaan, joten hänet täytyi siirtää sieltä pois. Siirtojen jälkeen tehtiin aamulypsy loppuun, minkä jälkeen menin tekemään töitä vanhalle navetalle, ja kun palasin, oli vasikka jo syntynyt.

Lehmän annetaan yleensä nuolla vasikka puhtaaksi, mutta vasikan ei anneta imeä maitoa emästään, sillä riskinä voi olla utaretulehdus. Ternimaito (heti poikimisen jälkeen erittyvää maitoa, joka on vasikan kehitykselle elintärkeää) lypsetään vasikalle joko vasikan omalta emältä käsin, tai sille annetaan toisen lehmän pakastettua ternimaitoa. Tässä tapauksessa maitoa saatiin käsin lypsämällä niin vähän, että piti sulattaa ternimaitoa pakastimesta, mikä sitten juotettiin vasikalle tuttiämpäristä. Sitten lehmä ja vasikka jätettiin rauhaan, ja katselin sivumpaa kun vasikka ponnistellen ja haparoiden nousi jaloilleen ja Jaala nuoli sitä puhtaaksi. Surullista katseltavaahan se on, kun vasikka hamuaa emänsä utareita imeäkseen maitoa, mutta ihmettelee kun onkin utareliivit tiellä eikä pääsekään imemään. Pian sitten tämäkin vasikka erotettiin emästään ja laitettiin pikkuruiseen yksittäiskarsinaan lämpölampun alle kyhjöttämään, ja emä siirrettiin takaisin parteensa odottamaan seuraavaa lypsyä ja seuraavaa keinosiemennystä.

Joskus emoistaan erotetut nuoret vasikat tärisevät kylmissään, jolloin niille laitetaan tuollainen takki päälle. Tässä kuvassa on viime lokakuussa syntynyt vasikka Kirsi.

Minun kohdallani aamun työvuoroon sisältyi myös pieneläintilan eläinten ruokkiminen ja hoito. En ollut aikaisemmin ollut yksin pieneläinvuorossa, joten en ihan tarkalleen muistanut, kuka saa mitäkin ruokaa ja mitä muita hommia viikonloppuvuoroon kuuluu, mutta onneksi kaikki löytyi pieneläintilan hoito-oppaasta. Ruokin eläimet, vaihdoin juomavedet, vaihdoin vihervesiagama Pentin kylpyveden ja sumutin sen terraarion. Pentin terraarion ilmankosteuden tulisi olla vähintään 70-80%, mutta reilun sumutuksen jälkeenkin se nousi hädintuskin 40%:n yläpuolelle mittarin mukaan. Sinne pitäisi varmaan hankkia jokin automaattinen sumutusjärjestelmä tai vastaava, mitä yksi luokkalaisenikin on aikaisemmin ehdottanut.

Mielenkiinnosta hain internetistä tietoa vihervesiagamasta, ja löysin Faunattaren sivuilta tämmöisen tekstin: "Kosteissa sademetsissä asuva, taitavasti kiipeilevä laji. Viettää lähes koko elämänsä jokien ja purojen rannoilla kasvavien puiden oksistossa. Pakenee veteen vaaran uhatessa. Laji on erinomainen uimari ja sukeltelija." Väkisinkin tulee verrattua Pentin nykyistä elämää siihen, millainen se voisi olla, jos se saisi elää vapaana sille luonnollisessa ympäristössä. Tai millainen olisi Pentin terraarion vieressä asustavien undulaattien elämä jos ne pääsisivät oikeasti lentämään, tai muiden häkeissään ja terraarioissaan elelevien eläinten elämä. Nämäkin koulumme pieneläintilan eläimet ovat siellä vain "opiskelumateriaalina". Toivottavasti se päivä vielä koittaa, kun ihminen ymmärtää vapauden ja oman elämän olevan tärkeää muillekin olennoille kuin vain ihmiselle, ja vielä toimii sen mukaan. Jos haluaa eläimiä nähdä niin eikö olisi mukavinta itselle ja eläimelle nähdä niitä niiden luonnollisessa ympäristössä, niinkuin vaikka luontokuvaajat tekee? :)

Olen päässyt vähän positiivisempiinkin keväisiin tunnelmiin minun ja kihlattuni koiran Sonin kanssa pitkien metsälenkkien merkeissä. Päästiin kihlatun kanssa muuttamaan Hallilaan TOAS:n opiskelija-asuntoon, mikä on tosi lähellä kouluani, ja tuosta kerrostalomme vierestä lähtee pitkät metsäpolut. Eilen aamulla käveltiin ihan Hervannan Suolijärvelle saakka. Oli tosi mahtava sää, aurinko paistoi ja oli hauskaa Sonin kanssa juosta. :)

Miksi toisen elämä on arvokkaampi kuin toisen?

Niin, mikä tekee ihmisestä arvokkaamman kuin eläimestä? Jotenkin on todella erikoista, että kun eläinoikeusasioista puhutaan, niin moni sanoo välittävänsä eläimistä, erityisesti lihan, kananmunien ja maidon tuottajat usein korostavat välittävänsä eläimistään, sanovat tarjoavansa hyvää hoitoa ja eläimet ovat terveitä niin voivat kyllä hyvin. Tuotantotilojen perimmäinen tarkoitus ja idea kuitenkin on ottaa suurin mahdollinen taloudellinen hyöty eläimestä riistämällä siltä vapaus ja sen henki. Eläimen arvo mitataan vain ja ainoastaan rahassa, ja heti kun on taloudellisesti kannattamatonta pitää eläintä niin pistetään hengiltä. Ja sitten vielä kehtaavat sanoa että välittävät? Mitä jos kyseessä olisikin ihminen? Natsi-Saksassa natsit olisivat silitelleet ja rapsutelleet keskitysleireillä olevia juutalaisia ja sanoneet hirveästi välittävänsä heistä, ja sitten kaasuttaneet kuoliaiksi? Sehän vasta sairasta olisi...

Minä olen "heikkohermoinen", kun en koulussa halua katsoa videota, jossa murhataan täysin viaton ja terve kana. Onko empatiakyky sama asia kuin heikkohermoisuus? Yhdessä hetkessä tämä olento elää, hengittää samaa ilmaa kuin mekin, haluaa elää ja olla vapaa, kuten kuka tahansa ihminenkin. Toisessa hetkessä sillä ei ole enää mitään. Eikö kukaan muu ymmärrä sitä? Tämä on asia mikä minua turhauttaa ihan suunnattomasti...

Tarkoitukseni ei ole sinänsä syyttää ketään yksittäistä ihmistä, tiedän että nyky-yhteiskunnassa ihmiset kasvatetaan siihen, että eläimillä ei ole samanlaista arvoa, ja lihaa (ja kananmunia ja maitoa) nyt vaan kuuluu syödä. Jos et syö niin olet "ituhippi" tai "viherpiipertäjä". Mutta jotenkin sitä vaan toivoisi että useampi ihminen kykenisi kyseenalaistamaan tämän vallitsevan järjestelmän. Miksi tarvitsee syödä kuollutta eläintä? Mihin ihminen tarvitsee toisen lajin lapselle tarkoitettua maitoa? Tai miksi ihmisen tarvitsee syödä kanan kuukautisia? Vaikka hintana olisi toisen henki? Ravinnollisia syitä ei ole varsinkaan nykyaikana. Jos on epävarma, miten muodostaisi monipuolisen, kohtuullisen ja täysipainoisen ruokavalion, kannattaa katsoa esimerkiksi tämä nettisivu: www.vegaaniliitto.fi. Tietoisuutta ravinnosta kannattaa syventää tietenkin enemmänkin, muiltakin kuin suomenkielisiltä sivustoilta. Kannattaa tietysti olla myös hieman kriittinen lukemansa suhteen, mutta avoimella mielellä tietenkin myös.


"Veganism is not about being perfect. It's about doing the least harm, and the most good."

Onneksi on jo paljon niitäkin ihmisiä jotka todella välittävät. Eveliina Lundqvistin "Salainen päiväkirja tuotantotiloilta" -kirja (http://www.intokustannus.fi/kirja/salainen_paivakirja_elaintiloilta/) herättää paljon keskustelua, mikä on todella hyvä asia. Tuottajat tietysti suuttuivat heti, mikä ei ole yllätys. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta voin hyvin kyllä vegaanina eläintenhoitajaopiskelijana ja vähän navetan arkea nähtyäni samaistua. Iso hatunnosto myös Eläinsuojelukeskus Tuulispään väelle, teette arvokasta työtä! Itsellänikin unelmana on samankaltaisen turvakodin perustaminen tai ainakin sellaisella työskentely tulevaisuudessa. Tärkeää työtä tekee totta kai myös mm. Oikeutta eläimille -järjestö ja muut eläinten oikeuksia ajavat järjestöt Suomessa ja muuallakin maailmassa. Tsemppiä heille :)

Tämä postaus ei nyt liittynyt oikeastaan opiskeluuni, tunsin vaan tarvetta vähän purkaa ajatuksiani. Olen turhautunut, myönnän, ja välillä on vaikeaa löytää motivaatiota opiskeluun. Onneksi on näitä ihania ihmisiä jotka välittävät ja todella tekevät töitä eläinten puolesta, se antaa hirveästi voimia.  Ja se ajatus että tulevaisuudessa pääsisi auttamaan omalla työllään antaa motivaatiota myös. Ehkä se maailma ja ihmiset tästä muuttuu, mieli kerrallaan...

"May our daily choices be a reflection of our deepest values, and may we use our voices to speak for those who need us most. Those who have no voice, those who have no choice." 
                                                                                                                   -Colleen Patrick-Goudreau