Keväisiä kuulumisia

Olin viime viikonloppuna taas navettavuorossa, ja pääsin jälleen todistamaan vastasyntyneen vasikan ensiaskeleita. Kävi niin, että kesken lypsyn huomasin yhden lehmistä, Jaalan (muistaakseni se oli Jaala), makaavan parressaan hieman tuskaisen näköisenä vatsa pömpöllään. Huomattiin Jaalan yläpuolella olevasta taulusta, että sen pitäisi poikia vasta viikon kuluttua. Hetkeä myöhemmin tuli kuitenkin jo vesipää (sikiövettä sisältävä kalvopussi, näkyy kuvissa) näkyviin, joten siirrettiin Jaala poikimakarsinaan. Poikimakarsinassa oli silloin toinen lehmä Ylläs odottamassa poikimistaan, joten hänet täytyi siirtää sieltä pois. Siirtojen jälkeen tehtiin aamulypsy loppuun, minkä jälkeen menin tekemään töitä vanhalle navetalle, ja kun palasin, oli vasikka jo syntynyt.

Lehmän annetaan yleensä nuolla vasikka puhtaaksi, mutta vasikan ei anneta imeä maitoa emästään, sillä riskinä voi olla utaretulehdus. Ternimaito (heti poikimisen jälkeen erittyvää maitoa, joka on vasikan kehitykselle elintärkeää) lypsetään vasikalle joko vasikan omalta emältä käsin, tai sille annetaan toisen lehmän pakastettua ternimaitoa. Tässä tapauksessa maitoa saatiin käsin lypsämällä niin vähän, että piti sulattaa ternimaitoa pakastimesta, mikä sitten juotettiin vasikalle tuttiämpäristä. Sitten lehmä ja vasikka jätettiin rauhaan, ja katselin sivumpaa kun vasikka ponnistellen ja haparoiden nousi jaloilleen ja Jaala nuoli sitä puhtaaksi. Surullista katseltavaahan se on, kun vasikka hamuaa emänsä utareita imeäkseen maitoa, mutta ihmettelee kun onkin utareliivit tiellä eikä pääsekään imemään. Pian sitten tämäkin vasikka erotettiin emästään ja laitettiin pikkuruiseen yksittäiskarsinaan lämpölampun alle kyhjöttämään, ja emä siirrettiin takaisin parteensa odottamaan seuraavaa lypsyä ja seuraavaa keinosiemennystä.

Joskus emoistaan erotetut nuoret vasikat tärisevät kylmissään, jolloin niille laitetaan tuollainen takki päälle. Tässä kuvassa on viime lokakuussa syntynyt vasikka Kirsi.

Minun kohdallani aamun työvuoroon sisältyi myös pieneläintilan eläinten ruokkiminen ja hoito. En ollut aikaisemmin ollut yksin pieneläinvuorossa, joten en ihan tarkalleen muistanut, kuka saa mitäkin ruokaa ja mitä muita hommia viikonloppuvuoroon kuuluu, mutta onneksi kaikki löytyi pieneläintilan hoito-oppaasta. Ruokin eläimet, vaihdoin juomavedet, vaihdoin vihervesiagama Pentin kylpyveden ja sumutin sen terraarion. Pentin terraarion ilmankosteuden tulisi olla vähintään 70-80%, mutta reilun sumutuksen jälkeenkin se nousi hädintuskin 40%:n yläpuolelle mittarin mukaan. Sinne pitäisi varmaan hankkia jokin automaattinen sumutusjärjestelmä tai vastaava, mitä yksi luokkalaisenikin on aikaisemmin ehdottanut.

Mielenkiinnosta hain internetistä tietoa vihervesiagamasta, ja löysin Faunattaren sivuilta tämmöisen tekstin: "Kosteissa sademetsissä asuva, taitavasti kiipeilevä laji. Viettää lähes koko elämänsä jokien ja purojen rannoilla kasvavien puiden oksistossa. Pakenee veteen vaaran uhatessa. Laji on erinomainen uimari ja sukeltelija." Väkisinkin tulee verrattua Pentin nykyistä elämää siihen, millainen se voisi olla, jos se saisi elää vapaana sille luonnollisessa ympäristössä. Tai millainen olisi Pentin terraarion vieressä asustavien undulaattien elämä jos ne pääsisivät oikeasti lentämään, tai muiden häkeissään ja terraarioissaan elelevien eläinten elämä. Nämäkin koulumme pieneläintilan eläimet ovat siellä vain "opiskelumateriaalina". Toivottavasti se päivä vielä koittaa, kun ihminen ymmärtää vapauden ja oman elämän olevan tärkeää muillekin olennoille kuin vain ihmiselle, ja vielä toimii sen mukaan. Jos haluaa eläimiä nähdä niin eikö olisi mukavinta itselle ja eläimelle nähdä niitä niiden luonnollisessa ympäristössä, niinkuin vaikka luontokuvaajat tekee? :)

Olen päässyt vähän positiivisempiinkin keväisiin tunnelmiin minun ja kihlattuni koiran Sonin kanssa pitkien metsälenkkien merkeissä. Päästiin kihlatun kanssa muuttamaan Hallilaan TOAS:n opiskelija-asuntoon, mikä on tosi lähellä kouluani, ja tuosta kerrostalomme vierestä lähtee pitkät metsäpolut. Eilen aamulla käveltiin ihan Hervannan Suolijärvelle saakka. Oli tosi mahtava sää, aurinko paistoi ja oli hauskaa Sonin kanssa juosta. :)

Miksi toisen elämä on arvokkaampi kuin toisen?

Niin, mikä tekee ihmisestä arvokkaamman kuin eläimestä? Jotenkin on todella erikoista, että kun eläinoikeusasioista puhutaan, niin moni sanoo välittävänsä eläimistä, erityisesti lihan, kananmunien ja maidon tuottajat usein korostavat välittävänsä eläimistään, sanovat tarjoavansa hyvää hoitoa ja eläimet ovat terveitä niin voivat kyllä hyvin. Tuotantotilojen perimmäinen tarkoitus ja idea kuitenkin on ottaa suurin mahdollinen taloudellinen hyöty eläimestä riistämällä siltä vapaus ja sen henki. Eläimen arvo mitataan vain ja ainoastaan rahassa, ja heti kun on taloudellisesti kannattamatonta pitää eläintä niin pistetään hengiltä. Ja sitten vielä kehtaavat sanoa että välittävät? Mitä jos kyseessä olisikin ihminen? Natsi-Saksassa natsit olisivat silitelleet ja rapsutelleet keskitysleireillä olevia juutalaisia ja sanoneet hirveästi välittävänsä heistä, ja sitten kaasuttaneet kuoliaiksi? Sehän vasta sairasta olisi...

Minä olen "heikkohermoinen", kun en koulussa halua katsoa videota, jossa murhataan täysin viaton ja terve kana. Onko empatiakyky sama asia kuin heikkohermoisuus? Yhdessä hetkessä tämä olento elää, hengittää samaa ilmaa kuin mekin, haluaa elää ja olla vapaa, kuten kuka tahansa ihminenkin. Toisessa hetkessä sillä ei ole enää mitään. Eikö kukaan muu ymmärrä sitä? Tämä on asia mikä minua turhauttaa ihan suunnattomasti...

Tarkoitukseni ei ole sinänsä syyttää ketään yksittäistä ihmistä, tiedän että nyky-yhteiskunnassa ihmiset kasvatetaan siihen, että eläimillä ei ole samanlaista arvoa, ja lihaa (ja kananmunia ja maitoa) nyt vaan kuuluu syödä. Jos et syö niin olet "ituhippi" tai "viherpiipertäjä". Mutta jotenkin sitä vaan toivoisi että useampi ihminen kykenisi kyseenalaistamaan tämän vallitsevan järjestelmän. Miksi tarvitsee syödä kuollutta eläintä? Mihin ihminen tarvitsee toisen lajin lapselle tarkoitettua maitoa? Tai miksi ihmisen tarvitsee syödä kanan kuukautisia? Vaikka hintana olisi toisen henki? Ravinnollisia syitä ei ole varsinkaan nykyaikana. Jos on epävarma, miten muodostaisi monipuolisen, kohtuullisen ja täysipainoisen ruokavalion, kannattaa katsoa esimerkiksi tämä nettisivu: www.vegaaniliitto.fi. Tietoisuutta ravinnosta kannattaa syventää tietenkin enemmänkin, muiltakin kuin suomenkielisiltä sivustoilta. Kannattaa tietysti olla myös hieman kriittinen lukemansa suhteen, mutta avoimella mielellä tietenkin myös.


"Veganism is not about being perfect. It's about doing the least harm, and the most good."

Onneksi on jo paljon niitäkin ihmisiä jotka todella välittävät. Eveliina Lundqvistin "Salainen päiväkirja tuotantotiloilta" -kirja (http://www.intokustannus.fi/kirja/salainen_paivakirja_elaintiloilta/) herättää paljon keskustelua, mikä on todella hyvä asia. Tuottajat tietysti suuttuivat heti, mikä ei ole yllätys. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta voin hyvin kyllä vegaanina eläintenhoitajaopiskelijana ja vähän navetan arkea nähtyäni samaistua. Iso hatunnosto myös Eläinsuojelukeskus Tuulispään väelle, teette arvokasta työtä! Itsellänikin unelmana on samankaltaisen turvakodin perustaminen tai ainakin sellaisella työskentely tulevaisuudessa. Tärkeää työtä tekee totta kai myös mm. Oikeutta eläimille -järjestö ja muut eläinten oikeuksia ajavat järjestöt Suomessa ja muuallakin maailmassa. Tsemppiä heille :)

Tämä postaus ei nyt liittynyt oikeastaan opiskeluuni, tunsin vaan tarvetta vähän purkaa ajatuksiani. Olen turhautunut, myönnän, ja välillä on vaikeaa löytää motivaatiota opiskeluun. Onneksi on näitä ihania ihmisiä jotka välittävät ja todella tekevät töitä eläinten puolesta, se antaa hirveästi voimia.  Ja se ajatus että tulevaisuudessa pääsisi auttamaan omalla työllään antaa motivaatiota myös. Ehkä se maailma ja ihmiset tästä muuttuu, mieli kerrallaan...

"May our daily choices be a reflection of our deepest values, and may we use our voices to speak for those who need us most. Those who have no voice, those who have no choice." 
                                                                                                                   -Colleen Patrick-Goudreau

Avoimien ovien päivä

Tänään perjantaina 31.1.2014 oli Ahlmanin ammattiopiston avoimien ovien päivä. Koulullemme tuli ryhmiä pääosin peruskouluista tutustumaan Ahlmanin eri koulutusaloihin. Jokaisen alan opiskelijat pitivät opastettuja tutustumiskierroksia oman alansa oppimisympäristöihin, niin myös me eläintenhoitajaopiskelijat. Esittelimme ryhmille koulumme tallin ja navetan eläimineen ja kerroimme vähän mitä opintoihimme on tähän mennessä kuulunut.

Päivä sujui muuten ihan leppoisasti, paitsi että saappaani katosivat mystisesti. Lisäksi sain kuulla, että koulumme suomenlammas Valma aiotaan pistää teuraaksi, koska sen vatsanpeitteet ovat revenneet, eikä sitä voi laittaa enää tiineeksi. Ei Valmaa saa tappaa, se on niin ihana lammas :(

Valma <3

Valman maha roikkuu, koska vatsanpeitteet ovat revenneet

Lampaat ovat uteliaita. Nämä ovat rodultaan kainuunharmaksia

 

Valman pieni karitsa :)

Päivän ollessa jo lopuillaan päätin mennä moikkaamaan vasikoita. Lopputuloksena työvaatteeni olivat täynnä vasikankuolaa.
 

Työhousut maistuvat ilmeisesti hyvältä

Kylki kyljessä on lämmin

Tämä vasikka syntyi vasen silmä sokeana

Näyttöjä ja navettavuoroja

Tänään ajattelin kirjoitella vähän asioista mitä olen tämän syksyn aikana oppinut. Jokainen eläintenhoitajaopiskelija suorittaa ensimmäisen vuoden aikana noin 200 tuntia navettavuoroja Ahlmanin opetusmaatilalla. Syyslukukauden aikana olen suorittanut 3 navettavuoroa, mikä tarkoittaa noin 100 tuntia navettatyöskentelyä. Tuona aikana olen oppinut lypsämään lehmiä ja vuohia, käyttämään rehunjakokonetta Varmoliftiä sekä Avant -etukuormaajaa. Rehujen jako oli alussa todella hidasta ja koneiden käsittely oli hankalaa, mutta olen harjaantunut siinä melko paljon syksyn aikana. Myös lypsäminen käy minulta nykyään nopeammin kuin alussa, mutta oman tekniikan löytämiseen tarvitsen vielä vähän harjoittelua. Mieleenpainuvin hetki navetalla oli, kun 2. syyskuuta Itikka-lehmä poiki vasikan, jonka nimesimme Kihoksi. Kun Kiho kasvaa, se tulee korvaamaan Ahlmanin navetan entisen astutussonnin Vilin, joka teurastettiin pian Kihon syntymän jälkeen ja siitä tehtiin ruokaa Ahlmanin ammattiopiston oppilaille. Vili oli Kihon isä.

Itikka-lehmä ja vastasyntynyt sonnivasikka Kiho

 

Vuohia lypsyasemalla

Syksyn aikan olen myös harjoitellut traktorilla ajamista, mistä oli näyttö viimeisellä viikolla ennen joululomaa. Minun piti ajaa traktorilla peräkärryn eteen, ottaa se kyytiin, tehdä pihalla pieni lenkki, ja sitten peruuttaa peräkärry takaisin paikalleen. Traktorilla ajaminen on melko helppoa, mutta kärryn kanssa peruuttaminen on hankalaa. Asteikolla 1-3 arvosanani näytöstä oli 2.

Traktori ja peräkärry © Mirva Kontoniemi

Olemme syyslukukauden aikana myös tehneet pienimuotoisia rakennustöitä. Ensimmäinen työmme oli rakentaa ryhmissä pienoismallit pienkanalasta, joita esittelimme Ahlmanilla järjestetyssä Läheltä hyvää -tapahtumassa 21.9. Pienkanala on pieni kanala, jonka jokainen voi halutessaan perustaa omalle takapihalleen mikäli vain on tilaa. Esittelimme pienoismalleja ja jaoimme pieniä lehtisiä, missä oli lisätietoa pienkanalan vaatimuksista ja muusta sellaisesta.
 

Rakentamamme pienoismallikanala

 Myös rakentamisesta oli näyttö, missä saimme tehtäväksi ryhmissä rakentaa kuvan mukainen linnun ruokintapönttö. Siitä tuli mielestäni aika hieno, mutta minulla ei valitettavasti ole siitä kuvaa.

Mallikuva

Olen syksyn aikana oppinut ja nähnyt paljon uusia asioita. Lypsämisen harjoittelu on ollut henkisesti raskasta, kun tiedän, mikä hinta sillä lypsämälläni maidolla on. Ahlmanilla syntyi vähän aikaa sitten myös uusia tipuja, joista suurin osa kukoista tullaan tappamaan keväällä. Tämän työn hoidamme me oppilaat. Itse aion tietenkin kieltäytyä, ja toivoisin, että olisi jokin keino saada pelastettua ne. Toivoisin, että saisin pelastettua jokaisen eläimen, joka epäonnekseen on syntynyt tai päätynyt mille tahansa tuotantotilalle. Ihminen saa todella hyvin ravintonsa ilman minkäänlaisia eläinperäisiä aineita. Asiaan tarvitsee vain perehtyä.

Olisin mielelläni laittanut enemmänkin kuvia, mutta valitettavasti hukkasin kännykkäni ja melkein kaikki kuvat sen mukana. Vähän harmittaa. Mutta kunhan koulu nyt keväällä taas alkaa niin saan paljon lisää kuvia ja kokemuksia mistä tulen sitten taas kirjoittelemaan. Olisi mukavaa saada tälle blogille vähän lukijoita ja myös kommentit ovat aina tervetulleita. Toivotan hyvää tulevaa vuotta kaikille, muistakaa nauttia tästä hetkestä ja seuratkaa unelmianne :)

Ahlmanin ammattiopisto

Ensimmäiseksi ajattelin hieman esitellä kouluani, Ahlmanin ammattiopistoa. Eläintenhoitajien lisäksi Ahlmanilta valmistuu kokkeja, tarjoilijoita, matkailupalvelujen tuottajia sekä puutarhureita. Ahlmanin opetusmaatilaan kuuluu 3 navettaa, joista vanhin on rakennettu 1920-luvulla ja toimii tällä hetkellä kuttulana, lampolana ja kanalana. Vuonna 1975 valmistunut parsinavetta toimii nuorkarjanavettana, ja vuonna 2008 valmistunut parsinavetta rakennettiin lypsylehmille. Lehmät ovat Itäsuomenkarjaa (kyyttöjä), Länsisuomenkarjaa sekä Pohjoissuomenkarjaa (Lapinlehmiä), lampaat ovat kainuunharmaksia, vuohet Suomenvuohia ja kanat maatiaiskanoja. Vuodesta 2008 navetta on toiminut Itäsuomenkarjan ja Länsisuomenkarjan geenipankkinavettana.

Vanha navetta

Kaksi kyyttöä uudessa parsinavetassa

Nuoria vasikoita

Lisäksi Ahlmanilla on pieneläintila, jossa asuu 2 marsua, 2 viljakäärmettä, siperianmaaorava, 3 degua, 3 chinchillaa, 2 hermeliinikania. vihervesiagama, sekä undulaatteja.

Vihervesiagama Pentti

Laitan eläimistä vielä myöhemmin enemmän kuvia. Olen nyt opiskellut yhden syyslukukauden verran eläintenhoitoa, ja täytyy sanoa että en ole viihtynyt kovin hyvin. Eläimet ovat ihania ja ihmisetkin ihan mukavia, mutta eläinten näkeminen vangittuina syö sielua. Olen melko yllättynyt, että monet sanovat välittävänsä eläimistä, mutta samalla näkevät ne ruokana, viihdykkeenä ja/tai vain taloudellisesti arvokkaina. Olen pyrkinyt suhtautumaan asiaan niin, että suoritan opintoni mahdollisimman hyvin, ja pääsen sitten myöhemmin auttamaan eläimiä omassa työssäni, esimerkiksi löytöeläinkodissa tai eläinklinikalla. Jos saan lukion suoritettua hyvin arvosanoin, olen ajatellut pyrkiväni eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan eläinlääkäriksi. Aika näyttää :)