maanantai 30. joulukuuta 2013

Ahlmanin ammattiopisto

Ensimmäiseksi ajattelin hieman esitellä kouluani, Ahlmanin ammattiopistoa. Eläintenhoitajien lisäksi Ahlmanilta valmistuu kokkeja, tarjoilijoita, matkailupalvelujen tuottajia sekä puutarhureita. Ahlmanin opetusmaatilaan kuuluu 3 navettaa, joista vanhin on rakennettu 1920-luvulla ja toimii tällä hetkellä kuttulana, lampolana ja kanalana. Vuonna 1975 valmistunut parsinavetta toimii nuorkarjanavettana, ja vuonna 2008 valmistunut parsinavetta rakennettiin lypsylehmille. Lehmät ovat Itäsuomenkarjaa (kyyttöjä), Länsisuomenkarjaa sekä Pohjoissuomenkarjaa (Lapinlehmiä), lampaat ovat kainuunharmaksia, vuohet Suomenvuohia ja kanat maatiaiskanoja. Vuodesta 2008 navetta on toiminut Itäsuomenkarjan ja Länsisuomenkarjan geenipankkinavettana.

Vanha navetta
Kaksi kyyttöä uudessa parsinavetassa

Nuoria vasikoita
Lisäksi Ahlmanilla on pieneläintila, jossa asuu 2 marsua, 2 viljakäärmettä, siperianmaaorava, 3 degua, 3 chinchillaa, 2 hermeliinikania. vihervesiagama, sekä undulaatteja.

Vihervesiagama Pentti


Laitan eläimistä vielä myöhemmin enemmän kuvia. Olen nyt opiskellut yhden syyslukukauden verran eläintenhoitoa, ja täytyy sanoa että en ole viihtynyt kovin hyvin. Eläimet ovat ihania ja ihmisetkin ihan mukavia, mutta eläinten näkeminen vangittuina syö sielua. Olen melko yllättynyt, että monet sanovat välittävänsä eläimistä, mutta samalla näkevät ne ruokana, viihdykkeenä ja/tai vain taloudellisesti arvokkaina. Olen pyrkinyt suhtautumaan asiaan niin, että suoritan opintoni mahdollisimman hyvin, ja pääsen sitten myöhemmin auttamaan eläimiä omassa työssäni, esimerkiksi löytöeläinkodissa tai eläinklinikalla. Jos saan lukion suoritettua hyvin arvosanoin, olen ajatellut pyrkiväni eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan eläinlääkäriksi. Aika näyttää :)